Maastoilua

Eilen oli niiiin kylmä (-24), etten mennyt tallille enää ollenkaan illalla. Aamulla käytiin Sofian kanssa siivoamassa karsina ennen koulun alkua, niin ei tarvinnut enää mennä palelemaan sinne.

Tänään odoteltiin aamupäivä, että pakkanen hellittäisi. Kyllähän se sitten vihdoin iltapäivällä laski aamun -30 asteesta jonnekin -16. Sofia ratsasti Lillillä ja minä jouduin kävelemään tunnin verran maastolenkillä. Mutta kävellessä ei ainakaan tullut kylmä, toisinkuin Sofialla, jolla oli sormet ja varpaat ihan jäässä.

Lilli on niin mahtava maastossa, kävellä köpöttelee kaikessa rauhassa ilman mitään säpsyjä. Tosin kyllä kaatua muksahteleva hiihtäjä metsässä vähän pelotti, varsinkin kun tuli vielä meitä kohti. Mutta siitä selvittiin hyvin, kun hiihtäjä olikin puhuva ihminen. Kotiinpäin Lilli kävelikin sitten niin vauhdikkaasti, että hädin tuskin perässä pysyin. Ei tuntunut yksi kengätön kavio haittaavan. Tämän takia kuitenkin maastolenkit ovat nyt vain kävelyjä, ettei tule liukastumisia tai arkomista turhanpäiten.

Tämä samainen metsälenkki tehtiin viikolla myös, mutta pimeällä otsalampun valossa. Silloin Lillin ja mun seurana oli Lillin tarhakaveri Kia. En ole aikaisemmin mennytkään ratsain niin pimeessä metsässä. Mutta tosi hienosti meni, ainoastaan yksi iso kanto polun vieressä vähän kummastutti ja se piti kiertää varuiksi vähän kauempaa ohi polun. Oli siellä jotenkin kaunista ja hiljaista, kyllä Suomen luonto on hieno.

Tämänpäiväisestä lenkistä muutama kuva. Kylläpä ainakin loimen heijastin toimii hyvin.

Onpas vaikeeta

Huh, huh, kylläpäs tämä blogin muokkaaminen on vaikeeeeta. Yritin saada siitä nykyaikaisemman, mutta on se vain niin tuskasen työlästä, että jätin sen nyt tämmöiseksi hetkeksi. Yritän saada poikani tekemään jotain sille.

Päätin uuden vuoden myötä, että rupean ahkerasti päivittämään blogia, mutta on taas vain aika vierähtänyt. Ehkä siksi kun harmitti tuon ulkoasun muokkaaminen. Nyt on kuitenkin pakko ruveta. Olisi niin kätevää muutenkin, kun kirjautuisi samalla tärkeimmät tapahtumat ylös edes jonnekin.

Tammikuun alusta Lilli muutti uuteen talliin. Matkallisesti parempi sijainti ja on myös pienimpien lasten koulumatkan lähellä. Nyt voi vaikka aamulla piipahtaa putsaamaan karsinan ja laittamaan iltasapuskat valmiiksi samalla kun vie lapset kouluun.

Varsinainen syy muuttoon oli kyllä se, että uudessa tallissa on maneesi. Jos saisi käyttöastetta hevoselle vähän paremmaksi, kun ei periaatteessa ole enää syytä, ettei VOI tehdä mitään huonojen kelien vuoksi. Maastot ovat myös paremmat uudessa, ei tarvitse köpötellä autoteillä vaan voi mennä metsässä, pellon reunassa ja metsäteillä.

Onhan tuo muutto ollut Lillille yksi stressin paikka, kaikki uutta ja vierasta. Aluksi oli myös tarhassa yksin. Nyt huomaa, kun on saanut tarhakaverin, että on selvästi relampi. Ja ehkä aikaakin on kulunut sen verran, että alkaa tottumaan. Tuntui kuin Lilli olisi aluksi kiukutellut mulle kaikesta ihan kuin pienet lapset, harmituksen voi aina purkaa äitiin. On täytynyt tottelevaisuus aloittaa nollasta. Vielä ei olla siinä pisteessä kuin ennen muuttoa, mutta selkeesti voiton puolella.

Maneesi on ollut Lillille totuttelun paikka ja se oli aluksi aika jännä. Siellä piti kulkea varppeillaan ja säpsähtää kaikkee mikä kuului ja näkyi. Peiliin Lilli kuitenkin ihastui hetimmiten. Siellähän näkyikin niin kivan näköinen kaveri, että sitä piti oikein jäädä tuijottelemaan ja nuuskimaan. Alla kuva Lillistä peilin edessä.
Nykyisin maneesissa olo alkaa jo olla rutiinia, mutta koska siellä kaikuu aika lailla tulee välillä säpsähdyksiä varsinkin muista ratsukoista, jotka äkkinäisesti pitävät kovempaa ääntä (laukkailut yms).

Aika menee nopeesti

Nonni, taas on melkein puolivuotta vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Kaikenlaista siihenkin on mahtunut.

Lillikin on saanut jo normikengät jalkaan. Jouduin antamaan periksi luomuilusta ja laittamaan raudat jalkoihin. Talvi oli niin paha, kun ei ollut lunta ja maa oli kova ja koppurainen. Lilli rupesi arkomaan niin paljon kavioitaan, että ei muu auttanut. Bootseja ei voinut pitää tarhassa, kun rupesivat hiertämään vuohisia aina jostain kohdasta ja kehitti niihin rivit yms turvotukset. Mutta heti kun kengät laitettiin, rupesi askelkin taas maittamaan ja Lilli kulkemaan uudella innolla.

Lilli sai uuden vuokralaisenkin talven mittaan. Tiina aloitti ratsimaan Lilliä kerran viikossa. Ilmeisesti pärjää ihan hyvin, kun ei ole kauheasti valitellutkaan.

Vähän aika sitten Lillillä oli taas puhti pois ja näytti kovin laihtuneenkin. Kevät ilmeisesti verotti energiavaroja sen verran, että päädyttiin lisäämään reilusti kaura-annosta ja myös yöheinää. Nyt on pirtsakalla tuulella ja energiaa eteenpäin löytyy ainakin maastoillessa. Hyvä niin, kunhan ei liian innokkaaksi rupea. Sitten en taas itse halua olla kyydissä.

Ratsastus kentällä on sujunut vaihtelevasti. Välillä ilman pukkeja välillä taas pukkien kanssa. Mutta voisin jopa sanoa, että niihinkin alkaa tottumaan. Muutaman pienen voltin jälkeen pää taivutettuna sisäänpäin, alkaa yhteistyöhalujakin löytymään. Imeisesti aina on kokeiltava, josko tänään ei tarttisi tehdä mitään. Jahka tästä taas päästään kunnolla kevääseen ja lumettomaan aikaan, niin täytyy ruveta enemmän tsemppaamaan. Ja Laurakin voisi taas pienen rupeaman ottaa ja ratsastaa Lilliä eteenpäin. Sitten alkaisikin esteharjoitukset Sofian kanssa talvitauon jälkeen.

Ilman satulaa

Sofia ja Lilli välillä ilman satulaa. Pieni maastolenkki ja lopuksi pikkukentällä tötsien pujottelua käynnissä ja ravissa. Maastossa vain ei meinannut malttaa olla paikallaan kun yritin ottaa kuvaa, mutta sainhan sentään  pari kuvaa liikahtamatta. On muuten Lilli juuri sopivan kokoinen poni Sofialle, saas nähdä milloin jää pieneksi ;)

Kovin oli pimeetä jo kahden jälkeen päivällä...

Taas kuvioissa!

No jopas siitä onkin tosi kauan kun viimeksi olen päivittänyt blogiani. Täytyy myöntää, että homma on ollut vähän niinkuin jäissä...into poissa :(

Kaikkea tässä välissä onkin ollut. Olin jo myymässä Lilliä alkusyksystä, kun tuntui ettei meidän yhteiselo synkkaa ollenkaan. Ehkä Lilli siitä järkyttyneenä laittoi toisen vaihteen päälle ja päätti ruveta kavereeraamaan meidän kanssa. Ja minäkin päätin vielä kerran yrittää ymmärtää ja jaksaa sen kanssa, kun ei sopivia ostajia ilmaantunut.

Hyvä niin, sillä nyt menee jo hienosti! Toki suurimman työn on varmaan tehnyt Laura, joka on ratsuttanut Lilliä ja saanut sen kulkemaan eteenpäin (kaikintavoin). Varmaan myös tuo laidunkausi sai Lillin liikaa vapaalle, koska talliin ja tarhaan siirtymisen myötä Lillin isottelutkin ovat loppuneet ja on nykyisin varsin mukava käsitellä.

Oma ratsastuskin Lillin kanssa etenee hyvin. Nyt olen jo siinä vaiheessa, että ratsastus sujuu itsenäisesti (ilman Lauran tukea kentän keskellä) ilman jännityksiä ja kaahotuksia ja eilen jopa ilman pukkeja. Jes olen niin tyytyväinen :)

Sofia on myös aloittanut "este" tunnit Lillin kanssa. Kummankin osapuolen kokemukseen nähden ovat edistyneet hienosti. Kyllä siitäkin vielä jotain tulee. Harjoitus tekee mestarin.

Kuvassa Sofia ja Lilli ja ihanan värinen satulahuopa ;)

Kuinka mä aina onnistun ottamaan niiiin hyviä kuvia :( Nytkin Lilli seisoo kuin aasi...

Laitumella

on niin mukavaa, etten viitsisi sieltä pois lähteä. Tylsää, kun mamma tulee välillä hakemaan töihin. Harmittaa niin, että sitä pitää yrittää vähän näykkästä...

Näissä kuvissa sentään olen päässyt jo takas laitumelle pienen laiskahkon työrupeaman jälkeen.

Voi voi :(

Mikähän nyt menee pieleen Lillin kanssa. Pukittelu on jo siirtynyt raviin, laukasta nyt puhumattakaan. Sitä en tänään edes yrittänyt, kun oli jo kova työ saada ravi normaaliksi. Ja just kun meillä alkoi mennä niiiin hyvin.

Jäi nuo pahimmat helteet väliin, kun en viimeviikolla päässyt ratsastamaan ollenkaan vatsataudin takia. Tänään sitten satoi koko sen ajan, kun olin Lillin kanssa. Olin kuin uitettu koira ja kylmäkin tuli. Mutta en valita, oli kyllä raikas sää eikä kenttäkään pölissyt. Muuten oliskin ollut hyvä päivä, jos ei noita pukitteluja olisi ollut.

Laidunkausikin on alkanut ja Lillin maha senkuin pyöristyy. Huh, mitähän se tulee olemaan kesän lopussa. Toivottavasti ruokahalu tasaantuu ajan myötä. Mutta siellä tuntuu viihtyvän, eikä ötökätkään ole liiemmin haitanneet. Ainakaan en ole havainnut pahoja paukamia tai kutinoita.