Päätin uuden vuoden myötä, että rupean ahkerasti päivittämään blogia, mutta on taas vain aika vierähtänyt. Ehkä siksi kun harmitti tuon ulkoasun muokkaaminen. Nyt on kuitenkin pakko ruveta. Olisi niin kätevää muutenkin, kun kirjautuisi samalla tärkeimmät tapahtumat ylös edes jonnekin.
Tammikuun alusta Lilli muutti uuteen talliin. Matkallisesti parempi sijainti ja on myös pienimpien lasten koulumatkan lähellä. Nyt voi vaikka aamulla piipahtaa putsaamaan karsinan ja laittamaan iltasapuskat valmiiksi samalla kun vie lapset kouluun.
Varsinainen syy muuttoon oli kyllä se, että uudessa tallissa on maneesi. Jos saisi käyttöastetta hevoselle vähän paremmaksi, kun ei periaatteessa ole enää syytä, ettei VOI tehdä mitään huonojen kelien vuoksi. Maastot ovat myös paremmat uudessa, ei tarvitse köpötellä autoteillä vaan voi mennä metsässä, pellon reunassa ja metsäteillä.
Onhan tuo muutto ollut Lillille yksi stressin paikka, kaikki uutta ja vierasta. Aluksi oli myös tarhassa yksin. Nyt huomaa, kun on saanut tarhakaverin, että on selvästi relampi. Ja ehkä aikaakin on kulunut sen verran, että alkaa tottumaan. Tuntui kuin Lilli olisi aluksi kiukutellut mulle kaikesta ihan kuin pienet lapset, harmituksen voi aina purkaa äitiin. On täytynyt tottelevaisuus aloittaa nollasta. Vielä ei olla siinä pisteessä kuin ennen muuttoa, mutta selkeesti voiton puolella.
Maneesi on ollut Lillille totuttelun paikka ja se oli aluksi aika jännä. Siellä piti kulkea varppeillaan ja säpsähtää kaikkee mikä kuului ja näkyi. Peiliin Lilli kuitenkin ihastui hetimmiten. Siellähän näkyikin niin kivan näköinen kaveri, että sitä piti oikein jäädä tuijottelemaan ja nuuskimaan. Alla kuva Lillistä peilin edessä.
Nykyisin maneesissa olo alkaa jo olla rutiinia, mutta koska siellä kaikuu aika lailla tulee välillä säpsähdyksiä varsinkin muista ratsukoista, jotka äkkinäisesti pitävät kovempaa ääntä (laukkailut yms).
